Pakina

 Mitä tuo feministi inisee? 

Feminismi, tasa-arvo, sukupuolineutraalisuus ja niin edelleen. Nämä asiat ovat olleet pinnalla jo monta vuotta, mutta ihan turhaan. Nämä asiat eivät ole saavuttaneet sitä lopullista tavoitetta tai luoneet meille ihanneyhteiskuntaa. Voin myös kaikille kovimmille pohdiskelijoille tässä kertoa, että tuskin tulevat koskaan saavuttamaankaan. Näistä jauhaminen vain väsyttää kasvolihaksia sekä rasittaa aivoja. Älkää myöskään kirjoittako enää sosiaaliseen mediaan mitään miesten ja naisten tasa-arvosta! Ainoa asia, mitä siitä seuraa, on kipeät sormet ja paha mieli. Vielä vuonna 2019 on siis todella totta, että naiset ovat edelleen miehiä yksinkertaisesti huonompia. Valittamisen sijasta me naiset voisimme kyllä tosiaan vähän tsempata ja valita muun muassa työmme paremmin: naisinsinöörin sijasta pelkkään insinööriin sekä vaihtaa naisurheilijoista pelkkiin urheilijoihin. Virpi Salmi esittää ironisessa kolumnissaan “Älä ala naisinsinööriksi” (Helsingin Sanomat 15.12.2019) kyseisen läpän, jonka oli kuullut miespuoliselta kaveriltaan. Oli kyllä todella hauska, että oikein nauratti.

Salmi kertoo kolumnissaan, miten palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat vieläkin olemassa ja itseasiassa ne eivät ole muuttuneet yhtään. Näin tulee muuten varmaan aina olemaankin. Miksi naiset saavat pienemmän palkan samasta työstä kuin miehet tekevät? Ai niin, olemmehan naisia! Salmi sanoo kolumnissaan, että palkkaerot johtuvat aloista, joihin miehet ja naiset hakevat. On totta, että ammateilla on periaatteessa sukupuolet. Onhan outoa nähdä mieslähihoitaja työntämässä vanhainkodissa mummoja pyörätuoleissa sekä naisylimyyntipäällikkö johtamassa kansainvälistä kokousta, jossa päätetään seuraavat Suomen tärkeimmät talousasiat. Mitä siis opimme? Naisten tulee jäädä hoiva-aloille eli naisten ammatteihin. Miesten ammateissahan saisimme vain pienempää palkkaa, mutta onhan sekin jotain arvostusta hyvästä yrityksestä.

“Ja nyt takaisin urheilun pariin!” Näin voisi sanoa miesselostaja miesurheilijoiden miesurheilukisoissa. Martta Suotulan kirjoituksessa “Eikö unelmani toteudu, koska olen tyttö?” (Helsingin Sanomat 15.12.2019) on tunteikas kertomus 14-vuotiaan tytön unelmasta olla urheilija ja siitä, miten muiden kommentit ovat saaneet hänet epäröimään unelmaansa. On surullista, että noin nuorelle täytyy vastata ei. Eivät sinun unelmasi tule toteutumaan. Martta, sinusta ei voi tulla urheilijaa, koska olet nainen. Sinä et voi muun muassa elättää perhettäsi ja tehdä urheilusta ammattiasi. Se on miehen tehtävä. Sinusta siis voi tulla ainoastaan se naisurheilija, jonka kisoja ei kukaan katso. Suotulan kirjoituksessa tuodaan esille hyvin se, miten kukaan ei tiedä yhtäkään hyvää naisurheilijaa. Ei siis sillä, että he kaikki kivat urheilijayrittäjät olisivat paskoja vaan siksi, koska niitä vain ei kukaan yksinkertaisesti tunne. Kaikki voisivat luetella liudan esimerkiksi miesjalkapalloilijoita ja -jääkiekkoilijoita, mutta yhtäkään nimeä naispelaajista en edes itse saa keksittyä. Joten tosissaan Martta, kannattaa keksiä joku muu unelma, ja itse ehdottaisin tuota lähihoitajan ammattia.

Ihan vain omasta uteliaisuudestani tuon esille asian, joka myös on ollut pinnalla naisten ja miesten tasa-arvottomuuden lisäksi: sukupuolettomuus. Ihmiset, jotka tuntevat itsensä vain henkilöiksi, eivätkä jaottele itseään näihin perinteisiin ja vanhoihin lokeroihin, kuten miehiin ja naisiin. Mitenhän heidän palkkatasonsa? Mitenhän heidän urheilu-uransa? Paljon hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta, vaikka niin kovin haluaisin tietää.

Mutta nyt kun olemme saaneet taas päivityksen siitä, että oi kyllä, te miehet olette paljon parempia oikeastaan ihan kaikessa. Sen mukaan teidän tulisi myös saada parempaa palkkaa kuin me huonommat naiset, vaikka tekisimmekin samaa työtä. Kaiken tämän vouhotukseni jälkeen joku miespuolinen henkilö voisi sanoa: “Mitä tuo feministi inisee? Lopettaisi jo valittamisen ja tyytyisi vain naisen kohtaloon. ”Oi kuule, olen aivan samaa mieltä ja lähden tästä olemaan vain ja ainoastaan nainen!

Venla Kaunonen