Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2019

Valtteri Vanhala haastattelu

                                                          Ope tutuksi

                                                 Valtteri Viljami Vanhala

                     
Minkälainen perhe sinulla on? 
Olen naimisissa, ja minulla on kolme lasta. Vanhin on viisivuotias Konsta, keskimmäinen on neljävuotias Taisto, ja nuorin on puolitoistavuotias Auri.

Miksi tulit juuri Paimion lukioon opettajaksi? 
Paimion lukiossa oli hyvä paikka vapaana, kun Juhki siirtyi. Olin aikaisemmin töissä Paimion yläkoulussa, joten oli kiva päästä kokeilemaan opettamista lukiossa.

Miksi opetat juuri fysiikkaa?
Fysiikka on kiinnostanut minua jo pitkään. Lukion jälkeen opiskelin konetekniikkaa, ja sen jälkeen minun piti alkaa opettaa liikuntaa. Olen opettanut sijaisena liikuntaa ja fysiikkaa, mutta fysiikka tuntui paremmalta. Yläkoulussa ajattelin, etten enää ikinä lue fysiikkaa, mutta lukiossa kiinnostuin uudelleen ensimmäisen kurssin aikana ja luin loputkin kurssit.

Mikä on parasta työssäsi? 
Parasta on se, kun pääsee olemaan nuorten kanssa tekemisissä. Se onkin yksi syy, miksi vaihdoin konetekniikasta opettajaksi.

Mikä on parasta Paimion lukiossa työpaikkana? 
Opiskelijoiden yhteishenki on parasta. Kaikki tuntevat toisensa. On kiva huomata, miten myös eri-ikäiset opiskelijat ystävystyvät toistensa kanssa. Isommassa laitoksessa opiskelijat ja opettajat voisivat etääntyä enemmän. Paimion lukiossa on myös mukavia kollegoja.

Mikä on mieleenpainuvin hetki urasi aikana? 
Mieleenpainuvin hetki urallani on varmaan se, kun opetin vielä yläasteella, eräs oppilas, jonka kanssa ei ollut mennyt hyvin, tuli lukuvuoden lopussa kiittämään siitä, että olen opettanut häntä.

Miten tsemppaisit opiskelijaa, joka on menettänyt motivaation ja pudonnut kärryiltä, esimerkiksi fysiikassa tai miksei jossain muussakin aineessa? 
Ei kannata ajatella, että on jotenkin kykenemätön oppimaan. Jos tekee vähänkin kerrallaan töitä ja etenee pikkuhiljaa, se auttaa ymmärtämään asiat ja pääsemään takaisin kärryille. Ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä, vaan tekee asiat niin hyvin kuin itse kokee pystyvänsä.

Missä maassa haluaisit asua, jos et saisi asua Suomessa, ja miksi? 
Varmaankin Uudessa-Seelannissa, koska se on kiehtova maa ja siellä on todella kaunis luonto. Se on hyvin erilainen maa kuin Suomi.

Minkä taikavoiman haluaisit ja miksi?
Rajattoman kyvyn motivoida ketä tahansa mihin tahansa. Se olisi monessa asiassa todella hyödyllinen kyky, myös esimerkiksi vanhemmuudessa!

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta
lukiolainen     Itsenäistyvä nuori aikuinen
väri                 Kaunis
uudenvuodenlupaus Motivaatio
loma                Kesä
avaruus           Kiehtovaa
ilmastonmuutos Huolestuttavaa
talvi                  Kylmä
päiväunet?       Lepo

Vielä lopuksi Valtteri toivottaa kaikille opiskelijoille tsemppiä ja jaksamista kevään koitoksiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti